...tulee nyt päivän kasvitieteellisiä ajatuksia. Ne tulevat ilmestymään täällä hieman satunnaisesti ja spontaanisti, kuin itse kylvetyt mummon kukat. Ei mitään erityisen arvokkaita istutus- tai puutarhavinkkejä voida millään tavalla luvata, mutta pienen, ohuen, vihreän langan aion kyllä pitää käsissäni.
Olen muuttanut. Talosta, jossa oli puutarha, asuntoon ilman puutarhaa tai parveketta. Tiedättehän, kun tulette uuteen kotiin, kotiin, joka on ollut jonkun toisen ja nyt se on teidän. Tuoksu, jota et tunne, toisen ihmisen koti. Useimmat aistini ovat melko tunkkaisia, mutta hajuaistini, armollinen Mooses, nenäni jäljittää jokaisen jäljellä olevan tuoksu fragmentin. Valloitus vaaditaan!
Tämä tapahtui vuodenvaihteessa, kiitos Jumalan, aikaan jolloin hyasintit vielä tanssivat kauppojen kukkavalikoimassa. Tehtävä: sijoittaa hyasintteja epäinhimillisissä määrissä uuteen kotiin. Ei valkoisia, ei suinkaan, tuoksu on liian mieto, ei, sinisiä. Aina sinisiä, joissa on täyteläisin tuoksu. Ja ei kolme tai viisi tai seitsemän, ei, seitsemäntoista kappaletta tuntui olevan sopiva aloitus. Nyt, pari viikkoa myöhemmin, ei ole parempaa kuin että melankolia on laskenut raskaan viittansa talouden ylle, viimeiset hyasintit menivät ikuiseen lepoon päivänä muutamana. Suoraan pyöreään arkistoon. Kauheaa.
Mutta kukaan ei sure hyasinttien tuhoa kuten nenäni. Onhan olemassa muitakin tuoksuja, joista pidät, sanon varovasti rohkaisevasti nenälle, jolloin nenä syventyy syvään keskittymiseen. Kyllä… vastaa se varovasti… syreeni… kielot… liljat… ja ja ja… oi, pääsiäislilja! Pääsiäislilja! huudahtaa nenä taas, nyt kovempaa.
Kyllä, pääsiäislilja. Se vie minut takaisin viime kevääseen ja pieneen puistotilkkuun Charlottenborgin linnan alapuolella. Se on vaatimaton, kuin vaatimaton kehys pyörätielle, joka johtaa kauppaan, jota kävin lounastauoilla työskennellessäni kotoa. Kyllä, muistatko! huutaa nenä, melkein kiihkeästi nyt. Muistatko, kuinka meidän piti vain kääntyä pois pyörätieltä! Suoraan alas ja poimia yksi niistä ihmeellisistä pääsiäisliljoista! Oi, muistatko tuoksun! Ooooh!
Ei ei ei, minä en ole yksi heistä! Enkä toivottavasti te myöskään, jotka voisitte kuvitella salaa poimivanne kukkaa julkisesta istutuksesta, jonka rahoittavat veronmaksajat, ei, todellakaan ei! Mutta, te, joilla saattaa vielä olla puutarha jäljellä, voittehan laittaa muutaman sipulin maahan ja katsoa ihmeiden nousevan, kun ne ovat valmiita. Juuri pääsiäislilja on istutettavaksi muutaman kuukauden myöhässä, mutta, itämaiset liljat – lasken ääneni hieman nyt, jotta nenä ei innostuisi liikaa ja menettäisi hallintaansa – istutetaan kaikenlaisia ihanan tuoksuvia itämaisia liljoja heti, kun pakkanen hellittää otettaan. Siellä voitte sitten kesällä poimia, tai vain maata vatsallanne ja nuuhkia paikalta. Tai istuttaa ruukkuun ja nuuhkia mistä tahansa asennosta. Niinpä minä voin toistaiseksi etsiä pääsiäisliljaistutuksia ja maata siellä suorana ja nuuhkia, teeskennellä että sataa, ei mitään outoa. Kyllä, niin teemme, kuulen nenän mumisevan unelmoivasti.
Yritän kurkistaa alas. Kyllä, uskon, että nenä venyttelee hieman, ylpeänä siitä, että se on mainittu ja korostettu täällä kuin ei olisi huomista. Hyasintit se on unohtanut. Nyt liljat houkuttelevat.
